sunnuntaina, maaliskuuta 08, 2015

KUMMIPOIKA








Tänään mulla oli edessä suuri päivä, nimittäin mun ensinmäinen kummipoika kastettiin, elikkä samalla musta tuli ensinmäistä kertaa kummi. Kummina oleminen on mulle todella todella suuri kunnia ja oon älyttömän iloinen tästä ! Pikkuherran nimeksi tuli Viljami Jouko Johannes ! Haluan olla Viljamille mahdollisimman hyvä kummi ja toivon onnistuvani siinä näiden vuosien varrella! :-) Mulla oli pikkuherran ristiäisissä parissakin kuvassa näkyvä, vilan vaaleanpunainen mekko sekä valkoinen neule + valkoiset ballerinat. Ristiäiset oli oikein onnistuneet ja tarjoilut olivat mitä mainioimpia ! Viimeisessä kuvassa näkyy Viljami ja Verneri, joiden vaatteet olivat ristiäisten ehdottomat ykköset, katsokaa nyt kuinka ihania poikia ! <3

maanantaina, maaliskuuta 02, 2015

VENLA CHRISTINA

Apua, pitkästä aikaa blogin äärellä kera uuden ulkoasun ja uuden nimen. Motivaatio on ollut jo parikin kuukautta laskussa valokuvaamisesta, että bloggaamisesta. Pari päivää taakse päin sain mahtavan idean, nimittäin aloittaa bloggaaminen alusta, puhtaalta pöydältä ja nyt sitten sen päätin toteuttaa. Ihana päästä taas pitkästa aikaa kirjoittelemaan omia ajatuksia tänne blogin puolelle, Mitäs mieltä ootte, jos alkaisin tehdä myös jotain vinkki postaukia, jotka sisältää kokkailua sun muuta ? Kertokaa toki kommentteihin ! Ensi postaukseen pus !